Tuomaan markkinoilta glögille ja glögiltä illalliselle. Se oli mukava lauantai-ilta ennen joulua.
Mukava ilta, mukavassa mekossa!
Tuomaan markkinat olivat vallanneet Senaatintorin. Vaikka ilta oli pimeä ja kolea, niin torilla oli mukava tunnelma. Myynnissä oli niin herkkuja kuin käsitöitäkin. Tarjottiinpa kojuista myös herkullisia maistiaisia, etenkin poropaisti oli maukasta, jota olisin ostanut kotiin, jollei illallinen olisi ollut edessä. Puolukkaglögi sai myös pisteet.
Ostoksia tuli joulutorilla tehtyä, sen verran mitä käsilaukkuun mahtui.
Joululahjalöytönä isälle kalamiehen tarvikkeet: terässaippua ja kalanruotopihdit.
Itselleni ihanan pehmeät (kosketusnäytölle käyvät) bling bling -hansikkaat.
Hansikkaista onkin sopiva siirtyä asuun, siihen mitä oli pitkän takin ja lämpimän huivin alla.
Illan asuna Zaran kirjava siksak-kuvioinen mekko, jonka värikäs printti ei pääse tällä kertaa kunnolla esiin pitkän neuletakin alta.
Zaran mekkoa asusti Soaked in Luxuryn neule ja Michael Korsin turkissomisteiset nilkkurit.
Illallinen Crowne Plaza -hotellin Royalissa oli maistuva buffet-pöytä jouluherkkuineen. Tunnelma oli rauhallinen, vaikka eteisaulassa pöytään ohjausta odotellessa olisi voinut kuvitella toisin. Ruokaa ei kuitenkaan tarvinnut jonottaa ja juomatarjoilu pelasi moitteettomasti, tosi joutuisasti. Aterian lomaan valitut argentiinalaiset viinit, Chardonnay ja Malbec olivat erinomaisia!